Kolme kovaa totuutta Suomesta

kasvukaruselli saara sahlsten suomi on edelläkävijä seksuaalikasvatuksessaMiksi Suomi on edelläkävijä lasten seksuaalikasvatustyössä?

Vaikka seksuaalikasvatus kuuluu lapsen oikeuksiin elämän ensi vuosista alkaen, niin sen toteutuminen on meillä vielä varsin vaihtelevaa. Suuressa osassa maata ollaan suoraan sanottuna aika lapsen kengissä. Mutta kun verrataan maan rajojen ulkopuolele, niin ei meillä kyllä kovin kehnostikaan mene. Kansainvälisesti katsottuna Suomi on todellakin edelläkävijä, tienraivaaja ja suunnannäyttäjänä. Poimin tästä kolme kovaa esimerkkiä.

1. Suomalaista seksuaalikasvatusta on ihailtu maailmalla pitkään

Ketään ei luultavasti yllätä se, että maailmanlaajuisesta näkökulmasta Euroopassa ollaan seksuaalikasvatuksessa selkeästi pisimmällä. Kuitenkin eurooppalaisessa viitekehyksessä taas suomalainen seksuaalikasvatus on edistynyttä. Koulun kaikille pakollinen seksuaalikasvatus aloitettiin Suomessa ensimmäisten joukossa Euroopassa, vuosikymmeniä aiemmin kuin Keski- ja Itä-Euroopassa.

Eurooppalaisissa seksuaalikasvatuksen standardeissa (WHO 2010) on vahva
suomalainen kädenjälki, kun seksuaalityön kärkiosaajamme Raisa Cacciatore & Dan Apter olivat mukana laatimassa suuntaviivoja eurooppalaiseen seksuaalikasvatukseen. On hienoa, että viime vuonna myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on puhunut napakasti sen puolesta, että seksuaalikasvatus kuuluu jo varhaiskasvatukseen, sillä se lisää hyvinvointia merkittävästi myöhemmissä elämänvaiheissa.

kasvukaruselli saara sahlsten suomi on edelläkävijä seksuaalikasvatuksessa2. Keho on leikki – opas teki tiettävästi maailmanhistoriaa

Kun Raisa Cacciatore ja Susanne Ingman-Friberg saivat laajoista kyselytutkimuksesta (2013/2014) selville, kuinka kipeästi pienten lasten ammattikasvattajat ja vanhemmat kaipaavat tietoa ja materiaalia seksuaalikasvatuksen tueksi, he toimittivat oppaan ”Keho on leikki – avain luonnolliseen seksuaalikasvatukseen alle kouluiässä.” Kun teos julkaistiin 11.8.2016, niin samalla Helsingin Kalevankadulla tehtiin Suomen – tai jopa maailmanhistoriaa. Pitkään alalla uraauurtavaa työtä tehnyt Cacciatore totesi, ettei hän ainakaan tiedä yhtään toista vastaavaa teosta maailmassa.

Kaikesta tarpeellisesta pienten lasten seksuaalikasvatukseen liittyen pääsee erinomaisesti kartalle tämän yhden kirjan kautta. Koko kirjastoa ei tosiaan tarvitse lähteä kahlaamaan läpi. Suosittelen lämpimästi! Väestöliitolta löytyy myös huikean hyvä ja kattava sivusto lasten seksuaalikasvatuksesta, joten riittävän tiedon saamiseksi kotisohvalta ei välttämättä tarvitse lähteä yhtään mihinkään.

3. Eduskunnassakin aherretaan lasten seksuaalikasvatuksen lisäämiseksi

Seksuaalikasvatuksen edistäminen ei ole jäänyt Suomessa vain Väestöliiton, Sexpon tai Opetushallituksen tehtäväksi, vaan myös kansanedustajien riveistä löytyy ymmärrystä tien raivaamisen tärkeydestä. Kuukausi sitten eduskunnasta saapuneen tiedotteen mukaan pienten lasten seksuaali- eli kehotunne – ja turvataitokasvatuksesta tulee yhä selvemmin osa varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Kansanedustajat Eeva-Johanna Eloranta ja Outi Alanko ovat tehneet asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Samaiset naiset olivat järjestämässä viime kesäkuussa myös eduskunnan kansalaisfoorumia, jota oli inspiroivaa olla seuraamassa. Pikkuparlamentissa eri asiantuntijat haastoivat osuvissa puheenvuoroissaan etenkin varhaiskasvattajia pureutumaan seksuaalikasvatuksen teemoihin uuden valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman myötä. Tämän matkan etenemiseksi syntyi myös Kasvukaruselli – eikä merkkejä paluusta ole havaittavissa.

Edelleen monilla mittareilla Suomeen syntyminen on lottovoitto. Me voimme lippu korkealla viedä seksuaalikasvatustyötä eteenpäin ja olla tässäkin hyvinvoinnin tasoa kuvaavassa vertailussa globaalissa kärkikastissa. Tienraivaustyö on aina hidasta, mutta pääasia, että meillä mennään ihan oikeaan suuntaan.

Hyvää uutta vuotta meille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s