Olin töissä lintukotomaisessa, erittäin mukavassa alakoulussa opettajana, kun ajatus alkoi herätä. Aloin jutella aiheesta opetuttujen kanssa. Lyhyenkin ajan gallup avasi silmät ja vahvisti aavistuksen: ei meistä kukaan ole saanut riittävästi tietoa oppilaiden seksuaalisen kasvun tukemisesta. Vielä tänäkään päivänä kukaan vastaani tullut opettaja ei ole sanonut kokevansa itseään kovin varmaksi näiden teemojen käsittelyssä.
Suomessa on maailman korkein opettajankoulutus. Se tarkoittaa käytännössä noin viiden vuoden yliopisto-opintoja yleissivistävän koulutuksen jälkeen.
Veikkauksia: mahtuuko noihin viiteen vuoteen yhtään oppituntia lasten ja nuorten normaalista seksuaalisesta kehityksestä? Tai siitä, kuinka lapsia ohjataan silloin, kun he katsovat välitunnilla pornoa, imitoivat aikuisseksiä tai kutsuvat luokkakaveriaan harrastuksenaan homoksi?
Silmien sulkemisesta keskusteluun
Ammattitaitoiset opettajat luultavasti tiedostavat välittömästi, että nämä ovat niitä tilanteita, joihin tiukka autoritäärisyys tai totaalikiellot eivät ole pätevimpiä tapoja. Silti kokeneellakin opettajalla voi olla varsin epävarma tunne, että mikä olisi hyvä tapa suhtautua ja ohjata. Olisiko parempi vaan olla reagoimatta ja ohjata huomio muihin asioihin? Useimmiten opettajat tietävät, että näissä aiheissa aikuisten sanomiset rekisteröidään tarkasti. Myös asenteet välittyvät ja jättävät helposti oppilaisiin jälkensä. Paremman tiedon puutteessa ratkaisu on usein asian ohittaminen.
Vaikka opettajankoulutus ohittaa muitakin jokaisen ihmisen elämään liittyviä seikkoja, niin useimmiten maalaisjärki ja elämänkokemus auttavat toimimaan koulun arjessa esiin putkahtelevissa tilanteissa. Ei ole kuitenkaan ihme, että suuri osa ammattikasvattajista kokee epävarmuutta seksuaalikasvatukseen liittyvissä aiheissa. Eihän meistä juuri kenelläkään itsellämme ole kokemusta luontevasta ja hyvästä seksuaalikasvatuksesta. Omasta lapsuudesta jos yrittää poimia mallia, niin se on useimmiten tarjonnut ennen kaikkea puhumattomuutta.
Mikä on koulua parempi paikka hyvään seksuaalikasvatukseen?
Tämän päivän Suomen kouluissa esimerkiksi ylläkuvatun kaltaiset tilanteet ovat täysin tavallisia. Aihepiiri koskettaa jokaisen elämää ja on enemmän kuin normaalia, että se kiinnostaa oppilaita. Siksi olisi yhtä normaalia ja odotettua, että kasvatusalan ammattilaiset olisivat juuri niitä, joiden kanssa seksuaalisuuden laajaa aihepiiriä olisi mahdollista käsitellä asiallisesti ja vastaantuleviin tilanteisiin reagoiden, osana koulun arkea.
Opettaja on usein vuosien ajan lasten elämän läheisin aikuinen ja merkittävin vaikuttaja kodin ulkopuolella. Kuitenkin niin kauan, kun seksuaalikasvatuksen käsittely puuttuu opettajankoulutuksesta, niin myös seksuaalikasvatuksen toteutus vaihtelee suuresti alueittain ja on aivan liian paljon yksittäisen opettajan oman perehtymisen varassa. Tämä ei vastaa suomalaisen tasa-arvoisen koulun ihannetta, etenkään kun jokaisella oppilaalla on oikeus ikätasoiseen seksuaalikasvatukseen.
Koulun luontevan seksuaalikasvatuksen vakiinnuttua ja puhumattomuuden jäätyä pikkuhiljaa edellisille vuosikymmenille, eivät koulun arjessa eteen pompsahtavat arkipäivän seksuaalisuutta liippaavat tilanteet vie enää epämukavuusalueelle vaan ovat yhtä tuttuja keskustelunaiheita kuin muutkin tavalliset vastaantulevat tilanteet.
Se, että opettajan maisterintutkinnon jälkeen pitää erikseen opiskella seksuaalikasvattajaksi, ei voi olla ainoa reitti siihen, että vanhempana ja opettajana osaa jutella luontevasti perusasioista lasten kanssa. Voisiko vuosien opettajankoulutukseen mahtua aiheesta vaikka muutama tunti asiaa? Kärsisikö sen lainata vaikka kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien jatkokurssin jatkokurssista? Tähän hymiö.