Viimeisinä vuosina seksuaalisesta häirinnästä ja lasten seksuaalisesta kaltoinkohtelusta on uutisoitu suomalaisessa mediassa ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Tämä voi antaa helposti harhakuvan, että niiden määrä olisi lisääntynyt. Onneksi todellisuudessa lasten seksuaalisten kaltoinkohtelujen määrä on vähentynyt Suomessa tasaisesti 80-luvulta lähtien. Tämä on todennäköisesti yhteydessä lisääntynyeen tiedon ja keskustelun määrään. On hyvä, kun väärinkäytökset tulevat julki, jotta niistä keskustellaan ja voidaan miettiä, kuinka niitä voidaan ennaltaehkäistä.
Parasta ennaltaehkäisyä on seksuaali – ja turvataitokasvatus. Lapsi ei tiedä kehon koskemattomuuteen liittyviä tietoja ja taitoja, jos niitä ei kerrota. Yhtä lailla voi olla vaikea ymmärtää toisen rajojen kunnioittamista, jos siitä ei ole keskustelustu. Esimerkiksi #metoon kaltainen seksuaalisen häirinnän jättikampanja on paljastanut, ettei meille lähellekään kaikille ole selvää, millaista on sopiva kosketus ja käytös.
Onko meillä suomalaisessa kulttuurissa tapana opettaa kotona turvataitoja lapsille? Siis liittyen lapsen oman kehon suojelemiseen ja arvostamiseen? Ne ovat yhtä lailla olennaisia opettaa kuin se, kuinka liikenteessä tai keittiössä toimitaan turvallisesti.
Muutamalla seikalla luodaan perusta
Turvataitojen pohjan luominen ei ole monimutkaista, vaan loppujen lopuksi se koostuu muutamista tärkeimmistä, maalaisjärjellä ymmärrettävistä seikoista. Lähtökohtana on oman kehon tunteminen, yksityisen rajan tietäminen ja itsemääräämisoikeuden ymmärtäminen.
1. Nimetään pienestä alkaen kaikki kehon osat ja niiden tehtävät
- Todetaan, että jokainen kehon osa on oikeanlainen eikä mitään kehon osia tai toimintoja tarvitse hävetä. Puhutaan myös sukuelimistä arkisissa tilanteissa niiden oikeilla nimillä. Kasvatamme lapset huomaamattamme häpeilemään kehojaan, jos emme itsekään kehtaa nimetä esimerkiksi pesutilanteessa pimppiä tai pippeliä. Kaikki lapsen alapäässä ei ole yhtä pyllyä.
2. Huomataan, ettei kaikkia kehon osia ole tapana näyttää muille
- Kerrotaan, että vaikka kaikki kehon osat ovat hyviä ja arvokkaita, niin toiset paikat ovat herkempiä kosketukselle ja lialle. Omaan kehoon kannattaa tutustua ja kehoa saa hyvillä mielin kosketella myös sukuelimistä, mutta se on tapana tehdä omassa rauhassa. Intiimeihin paikkoihin kuten alushousujen alle ei ole tapana myöskään muiden koskettaa – eikä ainakaan koskaan ilman sinun lupaasi. Jos joku koskettaa ahdistavan tuntuisesti, niin tilanteesta saa lähteä reippaasti pois ja kertoa heti tutulle aikuiselle.
3. Opetetaan itsemääräämisoikeus
- Kerrotaan, että ihmisellä on lupa päättää omasta kehostaan lapsesta saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka lapsi tarvitseekin monessa asiassa aikuisen apua, niin hänen kehoaan on aina kohdeltava kunnioittavasti eikä kukaan saa koskettaa häntä ikävästi. Lapsen on tärkeää tietää, että hänellä on lupa sanoa EI – aikuisellekin – jos kosketus tuntuu oudolta tai pahalta.
- Samalla on hyvä opettaa, että myös jokaisen toisen oman kehon päätäntävaltaa tulee kunnioittaa. Kaikki eivät pidä samanlaisesta koskettamisesta tai aina ei huvita olla lähellä. Toiset tykkäävät painia tai paijata, ja toiset eivät. Halaamiseen ei ole mitään pakkoa, jos se ei tunnu hyvältä. Eikä se silti tarkoita, ettei kaveri tykkäisi sinusta. Annetaan jokaisen päättää omasta kehostaan itse.Perustan päälle on helpompi rakentaa lisätietoja tarpeen mukaan. Vahva pohja tukee ja suojaa vastaantulevien tilanteiden kohtaamisessa.
Vahva pohja tukee ja suojaa
Kun perusturvataitojen opettaminen kulkee luontevana osana arkea varhaisvuosista alkaen, lapselle muodostuu niistä vahva perusta. Sen päälle on helppo rakentaa lisätietoja tarpeen mukaan. Vahva pohja tukee ja suojaa vastaantulevien tilanteiden kohtaamisessa. Uskallan väittää, että #metoo:n kaltaisille kampanjoille on todennäköisesti tulevaisuudessa hyvin vähän tarvetta, jos oman ja toisten kehojen kunnioittaminen olisi meille lapsesta asti päivänselvää.
Oma keho on hieno ja sinun oma
Laps
ille vaikeidenkin aiheiden opettaminen sujuu usein helpoiten kuvakirjojen avulla. Turvataitoihin liittyviä tarinakirjoja on vain käsittämättömän vähän. Jos sinulle on tullut sellaisia vastaan, niin saa ilmiantaa!
Harvinainen kuvakirja, joka opettaa erinomaisesti tarinan keinoin EI:n sanomista, on jo kymmenen vuotta sitten julkaistu, hyvinkääläisen lastentarhanopettaja Sari Vennon Peikonhäntä. Pieni painos on tietysti loppuunmyyty, mutta sitä saa vielä kirjastoista. Suosittelen lämpimästi. Olen saanut palautettua omankin lainakappaleeni muiden saataville, kun ystävällinen kirjailija raaski lähettää kappaleen omasta hyllystään. Kirja on kulkenut tilaisuuksissa mukanani- ja tulee kulkemaan jatkossakin.
Aina lapset eivät ole heti kannen perusteella innoissaan, mutta usein kirjan luettua kuuluu henkäys: “Voidaanko lukea uudelleen?” Tarinan jälkeen on luontevaa jutella sanoma yhdessä auki: omasta kehosta saa päättää itse ja toisen koskemiseen pitää kysyä lupa. Aiheen voi yhdistää lapsen oman elämän tai päivähoidon tuttuihin tilanteisiin useimmiten erittäin helposti.
“Peikko kääntyi katsomaan kauniisti kaartuvaa häntää. Se siristi silmiään, huiskautti häntäänsä. – Minun ikioma häntäni, se kuiskasi ylpeyttä äänessään. – Se on…hieno!”