”Maailman suurin ihmisoikeusrikkomus on mielestäni se, että tyttöjen oikeudet eivät toteudu.”
Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen (HS 11.10.2018)
Lokakuussa 2019 vietetään kahdeksatta kertaa YK:n kansainvälistä Tyttöjen oikeuksien päivää. Se, että vielä 2010-luvulla on täytynyt lanseerata päivä kiinnittämään huomiota tyttöjen syrjintään, kertoo päivän huutavasta tarpeesta. Vaikka yleismaailmalliset, kaikille yhdenvertaiset ihmisoikeudet julistettiin vuonna 1948, tyttöjen oikeuksien toteutuminen ei ole lainkaan itsestäänselvää.
Tytöt kohtaavat sukupuolensa vuoksi syrjintää ympäri maailmaa; tytöt eivät pääse kouluun, tyttöjä pakkonaitetaan, tytöt eivät saa päättää perheen perustamisesta, eivätkä edes omasta kehostaan.
Seksuaalikasvattajan näkökulmasta erityisen julmaa on se, että useissa maissa tyttöjen asema on heikko etenkin seksuaaliterveysasioissa. Itsemääräämisoikeuden ja kehon koskemattomuuden rikkominen aiheuttavat usein pahimmat traumat, sillä niissä satutetaan koko minäkuvamme ja itsetuntomme ydintä. Koska intiimeistä kehon osista on usein opittu vaikenemaan lapsuudesta alkaen, aiheuttaa niihin kajoaminen erityisen suurta häpeää.
Miksi tyttöjen kehon osista on niin vaikeaa puhua niiden oikeilla nimillä?
Suomessa tilanne on huomattavasti parempi kuin monissa räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista kärsivissä maissa, mutta parannettavaa on täälläkin.
Tyttöjen oikeuksien toteutumista voidaan seksuaaliterveyden näkökulmasta tukea vahvasti jo varhaisista vuosista alkaen. On kummallista, miksi etenkin tyttöjen sukuelinten, kuten pimpin ääneen lausumista, vältellään usein niin ahkerasti. Kun arkipäivän tilanteissa opitaan luontevasti nimeämään kaikki kehon osat ja niiden tehtävät, opitaan ettei kehossa ole mitään hävettävää. Kun samalla vahvistetaan viestiä, että oma keho on arvokas ja juuri oikeanlainen joka paikasta, niin omaa ja toisten kehoa osaa todennäköisemmin arvostaa myös nuorena ja aikuisena.
Meillä Suomessa tapakulttuurina on usein suhtautua tyttöjen ja poikien sukuelimiin ja intimiteettin varsin epätasa-arvoisesti. Poikien sukuelimen kohdalla puhutaan varsin vakiintuneesti pippelistä ja pojille sallitaan nakuilua ja luonnollista pippelin räpläämistä paljon enemmän. Tyttöjen sukuelimistä ei usein uskalleta käyttää mitään järkevää sanaa. Pesutilanteessa kaikki alapäässä on useimmiten yhtä pyllyä.
Eräässä varhaiskasvattajien koulutustilaisuudessani eräs lastentarhanopettaja kertoi, kuinka vanhempi kollega oli hypännyt kieltämään, että ei tuota voi sanoa, kun nuorempi opettaja oli maininnut pimpin auttaessaan lasta potalla.
Kuvaava esimerkikki meidän perinteisestä tapakulttuuristamme löytyy myös rakastetusta Teemu ja Maija -kirjasta. Tarinassa alastomat lapset katselevat toistensa kehoja. Pojalle todetaan, että sinulla on pippeli ja tytön kohdalla puhutaan pissireiästä. Siis mistä?
Ei ihme, että monien tyttöjen ensikokemus oman alapään katsomisesta on vasta kouluiässä. Silloin reaktio voi olla kauhistus ja häpeä, jos kukaan ei ole aiemmin kertonut, että kaikki kehossa on oikein hyvin.
Aloitetaan lasten omaan kehoon liittyvien oikeuksien rakentaminen siitä, että annetaan myös tytöille yhtälainen oikeus tutustua ja riemuita omista upeista kehoistaan. Jokainen kasvattaja voi valita itselleen sopivat sanat, kunhan ne ovat oikeita käsitteitä. Etupyllyille totaalinen ei.
Vaivaantunut vaikeneminen ei myöskään ole kestävä vaihtoehto. Se luo vain pohjan seuraaville häpeän ja puhumattomuuden kulttuurin ihmisuhreille.
Lue lisää tyttöjen oikeuksista ja Tyttöjen päivästä Planin sivuilta.