Taannoin eräällä kouluvierailulla opettaja pyysi tauolla monistushuoneeseen. Hän kertoi sisarensa peruskouluikäisen nuoren kokevan itsensä pojaksi, vaikka syntymässä hänen biologinen sukupuolensa on määritetty tytöksi. Nuori oli tulossa mummolavierailulle, ja opettaja oli huolissaan siitä, kuinka mummi tulee käyttäytymään ja lapsenlapsi sen kokemaan. Omassa koulussaan lapsi oli saanut hyvin tukea ja esimerkillistä suhtautumista, mutta mummi oli viime ajat lähinnä kauhistuneena kysellyt “mitä väärää olemme tehneet?”
Toisessa tilaisuudessa kahvilla juttelemaan tuli huolestunut varhaiskasvatuksen ammattilainen. Hän kertoi ryhmässä olevasta poikana pidetystä lapsesta, joka nyt kokee suurta vastenmielisyyttä syntymässä määritettyä sukupuoltaan ja omaa ristimänimeään kohtaan. Päivähoidon työntekijät olivat ymmärtäneet, kuinka aito lapsen kokemus on, mutta vanhemmat eivät olleet suostuneet tukemaan lapsen kokemusta vaan olivat napakasti ilmoittaneet hänelle, että ainakin täysi-ikäiseksi elät poikana ja sinulle annetun nimen kanssa. Varhaiskasvattaja kertoi tämän näkyvän jo voimakkaana oireiluna ja huonovointisuutena lapsen käytöksessä, johon oli alkanut tulla mukaan aggressiivisuutta ja muita käytöspulmia.
Ei mikään ihme. Jos kuvittelet, että oma perheesi kieltäisi päivittäin sinun sukupuolen kokemuksesi, niin todennäköisesti alkaisi nopeasti tunteet sinkoilla. Näissä translasten tarinoissa koskettavinta on juuri lähipiirin ymmärtämätön suhtautuminen. Mikään muu ei ole sukupuoleltaan erityiselle niin haastavaa kuin se, jos kaikista läheisimmiltä ihmisiltä ei saa tukea ja hyväksyntää.
Lasten sukupuolen moninaisuudesta ja myönteisen kasvun tukemisesta on tärkeintä saada tietoa ennen kaikkea vanhemmille ja lasten kassa työskenteleville. Kun koko aihepiiri on usein vieras ja jokseenkin vaiettu, lapsille läheisimmät aikuiset onnistuvat helposti tahtomattaan tekemään lasten hyvinvoinnille todellista hallaa.